Koeviikolla on hyvä kirjoittaa blogia kun pitää vältellä opiskelua

Huomenna on koe, johon ei oikein voi ihan hirveästi enää lukea - näyttää siltä, että samat esseekysymykset kysytään suunnilleen joka syksy ja kevät.
Sepp on pelastaja. Jos emme olisi sattumalta törmänneet tänään, en olisi tajunnut ettei huominen koe välttämättä olekaan siellä, missä luennot ovat, eikä samaan aikaan. Välillä sitä miettii, kuinka törppö oikein onkaan.
Torstainakin on koe, mutta onhan siihen vähän tyhmää lukea jos on sitä ennen toinen koe - ja työläin koe on viikon kuluttua, mutta siihen nyt olisi tosi tyhmää lukea jo nyt koska ei niin paljon asiaa voi pitää päässä kerralla. Tulos? En tee oikein mitään minkään eteen. Jännittää silti aika paljon. Rakastan ristiriitaisuuksia.

Viime yönä en nukkunut kovin hyvin ja uskoin, että minun sängyssä on näkymättömiä kirppuja jotka pistelee välillä. Nyt en tiedä, oliko se totta vai ei ja kuvittelinko, aamulla vein kuitenkin petivaatteet ulos.

Olen yliopistolla ja päähän kopsahti hetki sitten pähkinä tai hemmetin kova marja. Vaarallista.
Kävimme Saran kanssa syömässä Pashassa, joka on mukava lounaspaikka yliopiston vieressä. Olen viime aikoina laiminlyönyt Meet'n'eatia, mistä yleensä haen kahvin aamuisin, ja omistaja on jo pitkään muistanut ulkoa, että otan aina kahvin maidolla mukaan ilman sokeria. Se on hyvää kahvia, paitsi että silti odotan oikeaa kahvia aika paljon.

Viime postauksen järkyttävästä vali-valista huolimatta (sitä oli myös aika paljon rivien välissä jos huomasitte) voisin viihtyä tässä yliopistossa pidempäänkin, luulen. Jos täällä olisi ystäviä, mikäs täällä olisi ollessa. Toisaalta en ymmärrä, miten tänne voisi jäädä loppuiäkseen, jos on joskus asunut muualla.
Suuri puute on mielestäni vaihtoehtokulttuurit. Ylipäänsä vaihtoehdot. Täällä on kuitenkin ilmeisesti sellainen kaikki-tuntevat-kaikki -meininki, poppimusiikki soi ja sama lista kaikkialla. Katukuvassa ei näy kovin monenlaista pukeutumista tai hiustyyliä. Erikoisin tyyli on ehkä ollut maltalaisella tytöllä, joka on värjännyt hiuksensa varmasti sata kertaa saadakseen siitä vaalean(keltaisen), samoin hän meikkaa ihonsa huomattavasti vaaleammaksi. Olen myös nähnyt joillakin miehillä pitkät hiukset, ja nekin lähinnä doom metal -keikalla.

Ranskalaisia.

- Maltan olisi pitänyt päästä Euroviisujen finaaliin
- Euroviisujen semifinaalit ja finaali olivat ehkä paras asia viime viikkoihin
- Ensi viikolla on kokeita enkä oikein ole ollut motivoitunut opiskelija
- Tahtoisin ehkä jo kotiin koska
- Ärsyttää välillä ihan jumalattomasti kaikki täällä, lähinnä ihmiset

Lento!!

Moi. Lennähdän Suomeen 23.6. iltapäivällä. Saa tulla hali-rutistamaan. Seuraavana päivänä otetaan vastaan lounasseuraa Turussa. ;)

Kesti kyllä aivan liian kauan jahkailla sen kanssa, mikä lento otetaan. Päädyimme Saran kanssa tulemaan samalla lennolla.
Tämä on ihan hyvä, ehtii asettautua kesäasuntoon melkein puoleksitoista vuorokaudeksi ennen kuin pitää lähteä juhannuksen viettoon - ja todennäköisesti AJAA AUTOLLA oikeanpuoleista tietä. Ää.

2246:n tytöt lähtevät huomisaamuna, tänään on läksiäiset. Silja jää kyllä vielä, mutta muiden lähtö on aika iso juttu, koska heidän kanssaan olen ollut ehkä eniten viime aikoina.
Koska heillä on ollut lähtötohinoita viime aikoina, ovat omatkin ajatukset alkaneet mennä sitä rataa, vaikka itse asiassa vasta kohta alkaa suurin rutistus: kokeet ja tehtävien palautukset. Ja se mitä haluaisi ja jaksaisi tehdä on koepakkaaminen. Rakastan pakkaamista. Ja olen vähän huolissani siitä, mitä mahtuu mukaan.

Kokeiden jälkeen lupaan itselleni pyhästi tehdä niitä asioita, mitä tulin tänne tekemään. Miettiä asioita, kuten uutta alaa ja muita lähitulevaisuuden ratkaisuja.

Odotan juhannusta ihan äärettömän paljon, mutta olen kuullut että Suomessa on ehkä paljon hyttysiä. Hyi! Eihän?

Sisilia

Sisiliareissu oli vähän rankka mutta sen arvoinen. Ainakin erilainen matkakokemus. Nyt tiedän myös kokemuksen kautta, että matkaseura kannattaa valita tarkkaan. Julialla ja minulla oli hauskaa, mutta tapamme hoitaa asioita ja asiat, joita reissulta halusimme, olivat aika erilaiset. Olimme päivisin suurimmaksi osaksi hiljaa omissa ajatuksissamme ja katselimme nähtävyyksiä, mikä oli toisaalta hyvä. Minulla siihen vaikutti myös se, että jatkuva kommunikointi englanniksi on väsyttävää, ja siihen päälle se, että Sisiliassa pitää asioida italiaksi, on rankkaa. Siis kumpikaan meistä ei ole opiskellut italiaa, mutta onneksi on olemassa elekieli ja muutama espanjan kurssi, millä on tullut istuttua.

Ensimmäisen yön (tai noin viisi tuntia) nukuimme Trapanin lentokentällä saavuttuamme Sisiliaan. Vähän ennen aamukuutta lähti turha bussi Trapanin keskustaan - olisimme myös voineet ottaa suoraan Palermoon menevän kyydin. Palermoon kesti puolisentoista tuntia, josta suora vaihto Catanian bussiin, 3 tuntia. Oli mahtavaa katsella auringon nousevan vihreillä rinteillä, kallioilla ja kukkuloilla, mitä riitti maantien laidoilla.

Matkasimme siis aamun aikana suunnilleen saaren päästä päähän. Catania oli ihan nätti kaupunki ja hostelli (Agora hostel) oli aika siisti. Kahdeksan hengen nais-dormissa meitä oli kahtena yönä onneksi vain kolme, ja sekin ranskalaistäti meni nukkumaan ja heräsi samaan aikaan meidän kanssa, joten olosuhteet olivat aika ihanteelliset nukkumiseen.

Cataniassa huomasin aika pian, että italialainen/sisilialainen kulttuuri ei ehkä olisi pidemmän päälle minua varten. Mopoilla tai autoilla ohi päristelevien miesten ällöttävä tuijotus, huutelu ja viheltely alkoi ihan-oikeasti ahdistaa hyvin aikaisin. Ihan sama mitä he sillä yrittävät sanoa, minun mielestä se on aivan helvetin törkeää, epäkunnioittavaa ja esineellistävää.

Toisena varsinaisena päivänä herätys oli kuuden jälkeen aamulla ja lähdimme tsekkaamaan paikallista tulivuorta. Oli aivan järjetöntä, että julkinen linja-autoyhtiö järjesti Etnalle vain yhden vuoron koko päivänä. Bussi lähti kahdeksalta aamulla, kökötti vuorella kuusi tuntia ja lähti takaisin neljältä. Ihan jännää, kun ottaa huomioon kuinka paljon turisteja siellä käy.
On ehkä myönnettävä, kuinka noloja me olimme: olisi voinut olla mahdollista tajuta, että koska olemme menossa KORKEALLE VUORELLE, siellä SAATTAA OLLA KYLMÄ. Bussissa katselimme kaikkia muita ja ihmettelimme, kuinka täydellisiä idiootteja oikein olimme: muilla oli farkut, toppa- tai tuulitakit ja vaelluskengät. Meillä ei. Jouduin sitten ostamaan erittäin kalliin ja ruman hupparin.
Mutta oli se hieno vuori.

Kolmantena päivänä heräsimme myös kuuden jälkeen ja lähdimme Taorminaan. Kaunis, kaunis kaupunki ja hullun paljon turisteja. Maisemat olivat kovin hienot. Otimme hölmöjä valokuvia muinaiskreikkalaisessa teatterissa.

Illalla lähdimme vielä Palermoon, jonne olimme varanneet hostellin (Hotel Firenze) vasta edellisenä iltana. Meillä oli hyvin edullinen kahden hengen huone, mikä oli mahtavaa, mutta huoneen parveke oli tietysti erittäin vilkkaan baarikadun varrella. Kun ajattelimme vihdoin alkaa nukkua, mietin, että toivottavasti baarit sulkisivat kahdelta eikä neljältä, sillä parvekkeen ovet eivät pitäneet kovaa musiikkia poissa ollenkaan. Nukuimme silti äärettömän hyvin, ehkä aikaisten herätysten ja tuntikausien kävelemisen takia.

Seuraavana päivänä shoppailimme ja kiertelimme kaupungilla ja lähdimme takaisin lentokentälle kaikki mahdolliset vaatteet päällämme, sillä jostain kumman syystä pelkäsimme, että nyt laukkumme olivat painavampia kuin RyanAirin sallimat 10 kiloa.

Siinä oli sitten reissaamiset ainakin seuraavalle vuodelle, nimittäin rahatilanne on nyt ennätysmäisen katastrofaalinen. Vielä pitäisi muutama sata nipistää paluulentoon, mitä en ole vielä varannut.

Kuvat on päinvastaisessa järjestyksessä, koska Blogger kiukuttelee tänään. Lisään ehkä myöhemmin enemmän.
Ps. Johanna Tukiainen on seonnut lopullisesti ja mennyt kihloihin jonkun äijän kanssa, jonka se on tuntenut kolme päivää? (Hei kyllä mä seuraan uutisia, vai.)

Taormina.

Catania.

Taidetta. Taormina.

Catania yöllä.

Kelle tulee mieleen Twin Peaks, käsi ylös! Etna.

Etna.

Ei kelkkailla sitten! Etna.

"Malta goes Sicily".

Pojat ei oo koskaan nähny kameraa.

"Malta goes Sicily" osa miljoonannes.

Taideh'moo!

Barcelona

Rakastuin vähän tuossa viime viikolla.

Barcelonaan. Aivan äärettömän kaunis hippikaupunki, jossa ihmiset eivät näytä toistensa kopioilta ja meikatut miehet voivat kulkea käsi kädessä. Katusoittajat soittivat omituista musiikkia omituisilla soittimilla, ohikulkijoilla oli aina aivan hoopot ja mukavannäköiset housut. Löysin Sparin ja kävin ostoksilla. En ostanut ensimmäiseltä enkä kymmenenneltäkään thaihierojalta hierontaa rannalla. En mennyt Sagrada "Sangria" Familiaan sisälle, koska se oli liian kallista eikä ehkä sen arvoista, Dennis oli sanonut (Maarten kyllä haukkui myöhemmin hulluksi naiseksi, kun en mennyt maailman kuuluisimpaan kirkkoon sisälle).

Kävelin Parc Güellissa, valtavassa puistossa kukkulalla ja sinne pääsi nousemaan monilla liukuportailla. Ja niitä puita oli paljon ja kaikki oli vihreää! Tajusin, kuinka hirveän tärkeitä vihreys ja metsä ja puut ovat minulle (Maltalla on kovin vähän puita ja nyt kaikki ns. luonto on jo melkein keltaista). Kävin katsomassa härkätaistelua vaikken oikeastaan halunnut, ja se oli ihan hirveää ja vähän alkoi vihastuttaa. Oli jotenkin irvokas se koko tapahtuma, ja ihmiset nauroivat ja minua oksetti: ensin se härkä huumataan ja stressataan vihaiseksi, sitten sitä tökitään piikeillä niin että se vuotaa verta, ja kun se on heikko, joku helvetin julkkis tulee ja tekee täyskaadon ja kaikki hurraavat. Ja tämä tapahtui kuusi kertaa, luulen (jäimme näkemään vain puolet), samalla kaavalla mitään muuttamatta, kuin huono pornoelokuva. Ja niin monta elämää lopetettiin niin niin turhaan.

Majapaikkamme oli Hip Karma hostel, joka oli älyttömän siisti, mukava ja savuton. Suosittelen ehdottomasti jos tahtoo hyvää halvalla.
Viimeisenä iltana joimme maailman kalleimmat ja isoimmat sangrialasilliset, koska halusimme olla hyviä turisteja, ja sitten alkoi kaatosade joka jatkui vaimeampana vielä seuraavana päivänä, kun piti lähteä hostellista pois eivätkä kaikki vaatteet olleet vielä kuivia. Kävimme H&M:llä ja olin ällöttävän onnellinen siitä. Kävelimme koko päivän sateessa eikä Picasso-museo ollut edes auki. Lähdimme ajoissa lentokentälle koska oli kylmä, märkä eikä mitään tekemistä, enkä nukkunut sinä vuorokautena viittä minuuttia pidempään.

Kymmenen tunnin kentällä nuhjailun jälkeen koneen noustessa otin Siljan käsivarren pihtiotteeseen ja pelkäsin enemmän kuin koskaan, että nyt on liikaa turbulenssia eikä konetta saa kohta enää vakautettua ja se on sitten siinä. Se oli erittäin omituista pelkoa, hirveän absurdia, sillä vaikka olin oikeasti todella paniikissa, tajusin samalla että pelko on tyhmää, koska en voi itse mitenkään vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu.

Vähän karmaisee ajatus, että ennen kesäkuun loppua täytyy lentää vielä kolmesti. Mitenkä sitä vanhetessaan hankkii itselleen enemmän ja enemmän pelkoja?

Rakkautta on, ettei jää auton alle.

Turistikuva, Arc de Triumph.

Turistikuva, SPAR!!

"Hei siellä, mulla oli ikävä".

Rakkautta on olla toisen aurinkovarjo.

Iso mies La Ramblalla.

Metrotunnelissa on tunnelmaa.

Jooo ei menty sisälle, deal with it.

Mutta oli se ihan kiva.

Härkä-areena.

Tää jätkä on mun idoli, jos se pääsee tuosta pois ilman lommoja. Huom. mäkinen maasto.

                                                  Kaupunkimaisemaa Parc Güellin päältä.

Hajatuksia

En tiedä miksi, mutta olen alkanut ajatella Suomea aika paljon, vaikka ei yhtään pitäisi. Olen nostalgisoinut viime-, edellis- ja sitä-edelliskesää ja kuinka ne varmaan olivat elämän parasta aikaa (muka?). Olen ajatellut ystäviä Suomessa ja sitä kuinka korvaamattomia niin monet on. Katselen kerran päivässä ex-työkkärin tarjontaa ja murehdin raha-asioita ja jännitän ensi kesää ja syksyä ja mietin, hakeako pidempiaikaisia töitä vai lähteä opiskelemaan lisää.
H sanoi, että älä ala vielä valmistautua lähtöön. Se on ihan totta, mutta kun on niin paljon lähtöjä, aika juoksee eikä mitään saa tehtyä. Ruth lähti, Stefania lähti ollessani Barcelonassa, Martan läksiäiset olivat perjantaina. On raivostuttavaa, kuinka ajattelemattomia ihmiset ovat välillä.

Meillä on täällä Garden Viewssa käytännössä kaksi ryhmittymää (tietysti jonkinlaisella liikkumavaralla, mutta pääpiirteittäin). Eurooppa on jaettu suunnilleen keskeltä kahtia itä-länsi -suunnassa: syksyllä tulleet, "vanhat", ovat pääasiassa italialaisia ja espanjalaisia, jotka ovat sitä mieltä, ettei bileet ole bileet jos niissä ei huudeta ja riehuta hulluna. Me "uudet" olemme lähinnä Saksasta, Itävallasta ja Suomesta, ja arvostamme ehkä kämppäbileissä enemmän keskustelua emmekä pidä järjetöntä huutamista aivan tarpeellisena.

Koska me uudet ja "tylsät" olemme pikkuhiljaa ottaneet ylivoima-aseman (vanhoista iso osa on lähtenyt alkukevään aikana), bileet ovat ehkä hiljaisempia, ja italia-espanjatyttöjä masentaa kun on hirveän tylsää, ja sitten kuitenkin on pakko tulla yhden läksiäisiin sitä toitottamaan. Joskus tosiaan muistaa, että suurin osa täällä on nuorempia ja asuvat kotimaassaan vielä kotona.

No, Martan läksiäiset eivät menneet aivan mahtavasti, mutta eipä Marta sitten päässyt edes lähtemään. Tieto lennon peruuntumisesta Barcelonaan tuli tuntia ennen kentälle lähtöä.

Toivottavasti keskiviikkoon mennessä Vulkaaniset Tuhkat (tm) ovat jossain kaukana, sillä mielelläni voisin lentää Sisiliaan.
On myös jännää, kuinka suomen kieli tuntuu käyvän yhä huonommaksi. Jotenkin tuntuu, että on niin kaukana siitä, eikä oikein osaa kirjoittaa hyvin. Tankerosuomea kyllä. Vähän tyhmää on myös se, ettei englantikaan täällä suorastaan parane, koska joutuu vähän yksinkertaistamaan ilmaisua puhuessaan monille kavereille, eikä edes satu viettämään aikaa brittiläisten, yhdysvaltalaisten tai maltalaisten kanssa (kannattaa siis valita kaverinsa tarkkaan ;)). Tankeroenglantia siis myös. Yhtä tankeroa tämä elämä, sitten.

EDIT: Nostin juuri äsken ensimmäisen kerran opintolainaa ja se oli ihan hirveää. Näen mielessäni itseni velkavankeudessa vielä 120 vuoden päästä.