Hajatuksia

En tiedä miksi, mutta olen alkanut ajatella Suomea aika paljon, vaikka ei yhtään pitäisi. Olen nostalgisoinut viime-, edellis- ja sitä-edelliskesää ja kuinka ne varmaan olivat elämän parasta aikaa (muka?). Olen ajatellut ystäviä Suomessa ja sitä kuinka korvaamattomia niin monet on. Katselen kerran päivässä ex-työkkärin tarjontaa ja murehdin raha-asioita ja jännitän ensi kesää ja syksyä ja mietin, hakeako pidempiaikaisia töitä vai lähteä opiskelemaan lisää.
H sanoi, että älä ala vielä valmistautua lähtöön. Se on ihan totta, mutta kun on niin paljon lähtöjä, aika juoksee eikä mitään saa tehtyä. Ruth lähti, Stefania lähti ollessani Barcelonassa, Martan läksiäiset olivat perjantaina. On raivostuttavaa, kuinka ajattelemattomia ihmiset ovat välillä.

Meillä on täällä Garden Viewssa käytännössä kaksi ryhmittymää (tietysti jonkinlaisella liikkumavaralla, mutta pääpiirteittäin). Eurooppa on jaettu suunnilleen keskeltä kahtia itä-länsi -suunnassa: syksyllä tulleet, "vanhat", ovat pääasiassa italialaisia ja espanjalaisia, jotka ovat sitä mieltä, ettei bileet ole bileet jos niissä ei huudeta ja riehuta hulluna. Me "uudet" olemme lähinnä Saksasta, Itävallasta ja Suomesta, ja arvostamme ehkä kämppäbileissä enemmän keskustelua emmekä pidä järjetöntä huutamista aivan tarpeellisena.

Koska me uudet ja "tylsät" olemme pikkuhiljaa ottaneet ylivoima-aseman (vanhoista iso osa on lähtenyt alkukevään aikana), bileet ovat ehkä hiljaisempia, ja italia-espanjatyttöjä masentaa kun on hirveän tylsää, ja sitten kuitenkin on pakko tulla yhden läksiäisiin sitä toitottamaan. Joskus tosiaan muistaa, että suurin osa täällä on nuorempia ja asuvat kotimaassaan vielä kotona.

No, Martan läksiäiset eivät menneet aivan mahtavasti, mutta eipä Marta sitten päässyt edes lähtemään. Tieto lennon peruuntumisesta Barcelonaan tuli tuntia ennen kentälle lähtöä.

Toivottavasti keskiviikkoon mennessä Vulkaaniset Tuhkat (tm) ovat jossain kaukana, sillä mielelläni voisin lentää Sisiliaan.
On myös jännää, kuinka suomen kieli tuntuu käyvän yhä huonommaksi. Jotenkin tuntuu, että on niin kaukana siitä, eikä oikein osaa kirjoittaa hyvin. Tankerosuomea kyllä. Vähän tyhmää on myös se, ettei englantikaan täällä suorastaan parane, koska joutuu vähän yksinkertaistamaan ilmaisua puhuessaan monille kavereille, eikä edes satu viettämään aikaa brittiläisten, yhdysvaltalaisten tai maltalaisten kanssa (kannattaa siis valita kaverinsa tarkkaan ;)). Tankeroenglantia siis myös. Yhtä tankeroa tämä elämä, sitten.

EDIT: Nostin juuri äsken ensimmäisen kerran opintolainaa ja se oli ihan hirveää. Näen mielessäni itseni velkavankeudessa vielä 120 vuoden päästä.