sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Gozon karnevaali

Gozolla, yhdellä Maltan kolmesta suurimmasta saaresta, on näihin aikoihin nelipäiväinen karnevaali. Päätimme lähteä isolla porukalla lauantaina katsomaan meininkiä. Ensin reissusta meinasi tulla aika surku, koska satoi aika paljon heti kun pääsimme lautalta ulos. Hoidimme itsellemme ensin kyydin takaisin satamasta St. Juliansiin yöllä, sillä vaikka lautat kulkivat, bussit eivät, ja satama oli aivan saaren toisessa päässä asuinpaikastamme. Taksimies soitti kaverilleen, joka lupasi olla minibussin kanssa vastassa kun yhdeltä lähtevä lautta saapuu Maltalle yöllä, ja ottaa meidät kaikki 11 kyytiin. Lopulta meitä oli kolmetoista. On jotenkin hienoa, että täällä kaikki järjestyy aina jotenkin.

Satamasta Victoriaan matkustettuamme valitsimme toivottavasti saaren kamalimman ravintolan, jossa haisi vessa, palvelu oli hidasta ja seurueemme jäsenen ruuasta löytyi lasinsiru. Saaren suurin kaupunki oli aika vaisu, mutta katedraali oli upea. Nadurissa oli sitten karnevaali. Ensin luulin, että sateiselle kirkkoaukiolle ei saapuisi juuri ketään, mutta yhtäkkiä paikka oli aivan-aivan täynnä eikä torilla pystynyt liikkumaan. Koristellut karnevaalivaunut lähes jyräsivät ihmisiä liikkuessaan eteenpäin. Kaiuttimista kaikui Lady Gaga (kuten kaikkialla täällä vuorokaudenajasta tai paikasta riippumatta) ja hitit ja kaikki tanssivat siten miten mahtuivat.
Jotkut olivat panostaneet asuunsa, mutta useimmilla oli vain hassu hattu tai pupunkorvat, joita myytiin joka kojussa. En ollut varsinaisesti juhlatuulella, mutta oli hauskaa nähdä tämmöinen karnevaali. Ihan hauskaa.

Karnevaalivaunu ja turisti.

Monet olivat panostaneet asuihin. Aika paljonkin.
"Scroll my willy"

Swine flu. Ha-ha.

Hammaskeijuja!



1 kommentti:

  1. hammaskeijut ja nuo sun housus <3 mistä tollattet housut? mä oon ihan rakastunut kaikkiin ns. kotihousuihin ja haaremihousuihin :) muut eivät välttämättä ole ajatuksesta yhtä innoissaan :)

    VastaaPoista