Kahden päivän parkumisen jälkeen oli oikeastaan vain haikeaa halata Jyväskylän matkakeskuksella ja astua bussiin. Turta olotila kesti yllättävän pitkään, eikä matkaseuralaisen kanssa oikein tajuttu koko tilanteesta mitään. Juttelua, haikeilua, jumitusta ja jännitystä.
Lennolla Lontooseen toukka kurkisteli ja jokelteli edessä olleiden istuinten välistä. Se oli suloista ja ilveilin sille kuin muka pitäisin suuremminkin lapsista. Kun toukka sitten laskeutumisen alkaessa alkoi parkua raastavasti ja jatkoi, jatkoi ja jatkoi, en melkein kestänyt ja kaikki turtuus oli tipotiessään. Piti keskittyä tiibetmunkin lailla, ettei olisi antanut itkun tulla, eikä se olisi loppunut ikinä. Toukan korviin sattui ja minulla sydämeen.
Heathrow'n lentokenttä on ihana. Opasteet olivat niin selkeitä, että kävelimme suoraan terminaalibussiin oikeastaan tajuamatta sitä. Kaikki meni sulavasti. Seuraavalla lennolla luin jotakin The Timesia, Maltan tekstipainotteista sanomalehteä. Kovin erilaista on journalismi täällä. Tai ainakin vähän. Yritän haalia itselleni kurssin, jossa voin tehdä vertailevaa analyysia. Ai niin, en aio valita yhtään journalismiin viittaavaa kurssia.
Lentokentällä otimme taksin, mikä oli helppouteensa nähden sysipaska idea. En nimittäin muista pelänneeni liikenteessä niin paljon ikinä. Tämä liikennekulttuuri on aivan käsittämätöntä: ylinopeus on enemmän sääntö kuin poikkeus. Taksikuski selitti, että nopeusrajoituskylttien (joita oli vähän) takana on joskus kamera, että silloin pitää ajaa vähän hitaammin. Ominaista ajamiselle ilmeisesti on, että ohitellaan miltä puolelta sattuu mahtumaan ja puristaudutaan pienimpiinkin väleihin - kadut ovat suurimmaksi osaksi parhaimmillaankin puolitoistakaistaisia.
Pääsimme kuitenkin hengissä perille Garden View Holiday Complexiin. Meille kerrottiin heti alkuun, että meitä on jo odotettukin, mutta on yksi pienenpieni ongelma: meidän huoneet ei ole vielä valmiit. Aha?
Niin, saamme nyt ensimmäisiksi viideksi päiväksi yksiöt - jotka tosin ovat rahallisesti arvokkaammat joten ei tästä mitään hyvitystä anneta - ja sitten saamme varaamamme kaksion.
Minun huone oli korttelin toisella puolen ja ensin sähläiltiin alaoven kanssa. Avain ei suostunut avaamaan ovea ja hain vastaanotosta pari vara-avainta. Lopulta ovessa olikin käsittämätön avauslogiikka ja nyt saan sen auki melkein ensimmäisellä yrittämällä.
Asunto oli aivan järjettömän kylmä. Lämmitys alkoi tosin puhaltaa makuuhuoneessa pian, mutta se ei lämmittänyt olohuone-keittiötä tai kylpyhuonetta ollenkaan. Otin matkalaukusta ballerinat sisätossuiksi. Ahdistus. Tämä tyttö ei kestä kylmää.
Lähikauppa on onneksi ihan vieressä, mutta siellä ei ole a) rasvatonta maitoa b) tummaa tai edes vähemmän-vaaleaa leipää. En tiedä onko hitto soikoon koko saarella. Ahdistus. Toivon kuitenkin parasta, sillä tiedän, että täällä on Lidl (ja tämän päivän tavoitteeni onkin ottaa selville, missä se on).
Kun olimme virkistäytyneet tahoillamme, lähdimme Saran kanssa katselemaan Pacevilleä, josta löysimme edullisen ja hauskannäköisen pubin. Söimme valtavat salaatit ja bruschettan ja ehkä aloimme varsinaisesti tutustua enemmän.
Tuli aika ikävä poikaystävää, kun isolla screenillä vesipallo vaihtui jalkapalloksi. Jostakin syystä ottelun ääniraita lohdutti ja teki kotoisan olon.
Huomautan tässä vaiheessa, että en ollut nukkunut noin puoleentoista vuorokauteen enempää kuin muutaman tunnin monessa erässä lentojen aikana.
Vaikka tämä on vaihtoblogi, aion yrittää olla rehellinen, sillä siitä saattaa joskus olla hyötyä jollekin. Ei kaikki ole vaihdossa ihanaa, moni asiahan on oikeasti päin persettä.
Kun jäin uuteen asuntooni yksin ja kylmään, lähinnä vain itkin epätoivoa noin vartin.
Mihin helvettiin minä olen itseni tuonut?
Vaikka olo helpotti, ei tämä tule olemaan helppoa vielä pitkään aikaan. Ja hyväksyn sen, olen varautunut siihen.
Eilisiltana sanoin S:lle, että pitää muistaa, että suru ja viha ovat yhtä arvokkaita tunteita kuin ilo ja onnellisuuskin. Joskus ymmärsin sen ja yritän toteuttaa sitä niin hyvin kuin pystyn. Annan itseni olla surullinen ja peloissani, ei minun tarvitse teeskennellä urheaa. Elämä menee niin, että välillä on kivaa ja välillä ei, ja se on ihan ookoo.
Jo ajatus itsessään helpottaa.
Terveisin,
T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti